Teemu Keskisarja: Metsäkeskustelua vaivaa historiattomuus ja väärä ymmärrys metsistä

Suomen metsäteollisuuden historiaa tutkinut historioitsija Teemu Keskisarja on pettynyt metsäkeskustelun historiattomuuteen. – Metsiä koskevassa keskustelussa metsät nähdään yhteiskunnan vihollisina, vaikka ne ovat tuottaneet niin paljon hyvää Suomelle. Koko Suomen integraatio kansainväliseen kauppaan ja globalisaation tapahtui sahatavaran viennin myötä. Metsät ovat ainoa kotimainen luonnonvara, jonka jalostus vei suomalaiset maailmalle.

– Metsäsektori on tuottanut kansakunnalle hyvää, jota on voitu verottaa ja sillä rahoittaa toimeentulo- ja asuntotuet, rakentaa koulut ja päiväkodit. Suurten ikäluokkien opiskelu ja asuntorahat otettiin metsistä, kodin rakentamiseen saatiin lainaa metsän vakuutta vastaan. Nämä ovat lähellä historiassa olleita asioita, jotka on nyt unohdettu.

Nykyinen metsäkeskustelu osoittaa, miten ihmisillä on väärä ymmärrys metsistä. – Esimerkiksi metsien nielukeskustelu on ihan väärillä urilla. Se että suomalainen metsä kasvaa reilusti enemmän kuin sitä hakataan, johtuu siitä, että meillä on satoja tuhansia pienmetsänomistajia, jotka hoitavat metsiään vastuullisesti.

-Paras tapa pelastaa maailman metsät on se, että niiden omistajalla on metsällä arvoa ja halu hoitaa ne hyvin. Jos joku istuttaa Saharaan miljardi puun tainta, sillä ei ole mitään merkitystä, jos joku ei omista ja hoida niitä.

Mielikuvat metsistä kaukana todellisuudesta

Keskisarja pitää vuonna 1925 hyväksyttyä Lex Pulkkista suomalaisen perhemetsätalouden pelastajana. Lain mukaan maita ostaneet puunjalostusyritykset joutuivat palauttamaan hankkimansa maat maatalous- ja asutustarkoituksiin. – Tällä lailla estettiin plantaasitalouden tulo Suomen metsiin. Pientiloille omalla pienelläkin metsällä oli suuri merkitys, siksi sitä hoidettiin sukupolvelta toiselle hyvin.

-Kyse ei ole vain vähäisestä metsätiedosta, vaan mielikuvista. Luullaan että Suomi hoitaa metsiään samoin kuin joku Brasilia Amazonin sademetsissä. Kaikki osapuolet selostavat metsäkeskustelussa omiaan ja lopputulos on sama kuin kristityn ja ateistin väittelyssä. Kun kyse on uskonnosta ja ideologiasta, mikään vasta-argumentti tai tiedonvälitys ei läpäise sitä.

EU:n päätöksentekoelimissä Keskisarja tunnistaa samaa asennetta ja tiedon puutetta. – Varsinkin tietoisuus havumetsistä on olematonta, kun sillä ei EU:n ympäristössä ole merkitystä. Suomesta on luotu kuva maasta, jossa villieläimet ja puut tapetaan sukupuuttoon.

– Kun mielikuva on niin kaukana todellisuudesta, sopii kysyä, mikä on mennyt pieleen, vaikka metsäteollisuudella on resursseja jakaa tietoa. Viesti ei ole mennyt lainkaan läpi. Saksalaiset tai muut keskieurooppalaiset ovat viimeisiä neuvomaan meitä, kun itse ovat tuhonneet metsänsä silloin, kun me jo ymmärsimme niiden uudistamisen merkityksen.

Puhuminen metsien uusista mahdollisuuksista ilmastomuutoksen torjunnassa voisi Keskisarjan mukaan lisätä ymmärrystä Suomen kestävää metsätaloutta kohtaan. – Liian vähän ylpeilemme sillä, miten hienoja juttuja esimerkiksi puurakentamisella voidaan tehdä. Osaamme rakentaa arkkitehtonisesi ja teknisesti upeita puutaloja, puusiltoja, meluesteitä sekä valmistaa muovia korvaavia tuotteita puusta, muistuttaa Keskisarja.

EU:n elvytysrahaa metsän jalostukseen

Vaikka Suomessa on korkeat palkkakustannukset sivukuluineen sekä korkea energiaverotus, ei Keskisarja pidä Suomea metsäteollisuuskielteisenä maana. Keskisarjalla on terveisiä sekä metsäteollisuudelle että hallitukselle. -Sopii kysyä, miksi valtio lisää yritysten rasitetta silloinkin, kun talous karahtaa kiville. Kun Suomella on nyt käytössään EU:n elvytysrahaa kolme miljardia euroa, eikö tätä tulisi käyttää uusiutuvia tuotteita valmistavan metsäsektorin kehittämiseen. Se tukisi myös ilmastotavoitteita.

– Ei tätä Suomen kolmen miljardin osuutta EU:n elvytyspaketista oteta toimeentulotuesta tai yliopistoilta. Sen maksumiehinä tulevat olemaan yritykset ja yksityinen sektori. Johtuukohan se siitä, että kaikki maan johtavat kansantalousmiehet ovat tehneet uransa julkisella sektorilla, mikä vääjäämättä vaikuttaa asenteisiin ja näkökulmiin.

Toisaalta yhteiskunta on vuosien saatossa verojen vastapainoksi tukenut metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä monin tavoin. – Teollisuudella on käytössään maailman mittakaavassa ainutlaatuinen Kiinan muuriin verrattavissa oleva metsäautotieverkosto ja yhteiskunta on kouluttanut alalle vuosikymmenien saatossa kymmeniä tuhansia ammattilaisia, muistuttaa Keskisarja.

-Kun teollisuus tekee päätöksiä tulevaisuuden näkymien pohjalta, niistä on nyt luettavissa aika pessimistisiä näkymiä. Tehtaiden lakkauttamispäätökset ovat huonoja viestejä myös nuorille, joita tarvittaisiin kouluttautumaan alalle, jotta puut saadaan tulevaisuudessakin pois metsistä ja jalostettua tuotteiksi.

Millä saadaan nuoret innostumaan metsäalan koulutukseen, ryhtymään motokuskeiksi, puutavaran kuljettajiksi, sahalle tai tehtaalle töihin, kysyy Keskisarja. – Kainuussa on valtava pula motokuskeista, joita tuodaan Suomeen nyt Puolasta keikkatöihin. En käsitä, että maakunnassa, josta lähdettiin aikanaan vähän yli kymmenvuotiaana pöllimettään, ei metsäala kiinnosta nuoria. Ei kai motokuskin homma voi olla paskempaa kuin taksin tai bussin ajaminen. Nykyaikaisen metsäkoneen lämpimästä ohjaamosta tulee mieleen tietokonepelien maailma.

Metsäteollisuus pidettävä Suomessa

Keskisarja lainaa oppi-isäänsä taloushistorioitsija Markku Kuismaa, jonka mukaan ”Suomi elää metsästä, metsässä ja on metsä. Matkapuhelinten valmistus oli ohikiitävä höpöjuttu”. – Toistaiseksi ainoa pitkä talouden kasvumme piirtyy lankuista, laudoista, parruista, sellusta ja paperista. Niillä 1800–1900-luvun Suomi edistyi viheliäisestä kehitysmaasta itsenäiseksi teollisuusmaaksi.

-Ei 1860-luvulla ollut mitään nälkävuosien elvytyspakettia, saati innovaatiostrategia tai digiloikkaa. Meillä oli metsät, kosket ja työvoimaa. Tuon ajan metsäpatruunat olivat itseoppineita uuden teollisuuden rakentajia. Vaikka koneita, pääomaa ja insinööriosaamista tuotiin Euroopasta, suomalaisten oma panos ja osaaminen puun hankinnasta, sen uittamisesta ja jalostuksesta metsäteollisuuden alkumetreillä oli ratkaisevaa.

Historioitsijana Keskisarja muistuttaa, että Suomen hyvinvointia on rakennettu viimeiset 200 vuotta metsistä saatavilla vientituloilla. – Kestävyysjuoksun ja mäkihypyn huono menestys on pientä sen rinnalla, jos lopetamme kokonaan sanomalehtipaperin valmistuksen Suomessa ja korvaamme sen Venäjän tuonnilla. Vaikka sitä on kuulemma tehty tähänkin asti, se on silti kuin hiekan tuontia Saharaan.

-Elämme maassa missä on maailman tehokkaimmin hoidetut metsät, suunnaton osaamisen kulttuuri metsurista paperimieheen ja vuorineuvoksiin asti. Paperitehtaiden koneissa on kiinni miljardeja, kansakunnalla on enemmän metsän tajua kuin millään muulla kansalla ja silti sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin valmistus loppuu Suomessa. Voiko se mennä näin, kysyy Keskisarja.

Keskisarja pohtii, mitä tapahtuu maailman parhaiten organisoidulle paperinkeräysjärjestelmälle, joka mahdollistaa sen uusiokäytön. – Me olemme rakentaneet siistauslaitokset silloin, kun useimmissa maissa paperi joutui kaatopaikalle. Minä tilaan 20 paperilehteä perheeseen, enkä tukeakseni suomalaista journalismia, minkä taso on romahtanut. Koen paperilehden kokonaistuotteena, mikä perustuu koko metsänjalostuksen arvoketjun osaamiseen kannolta kuluttajalle. Lehden tilaajana koen tukevani metsäalan toimintaedellytyksiä ja pysymistä Suomessa. Tämä usko on nyt koetteilla.