Kontrasti

Mainio asiakkaani soitti. Nyt se putkiremontti vihdoin on päätetty tehdä. Puhuttiin aikanaan jo Heilurin ja Kiepin valmistuessa, että keittiö uusitaan, kun iso remontti saapuu. Tähän asiakkaaseen voi luottaa ja hän otti yhteyttä. Yhteistyömme on sujunut aina hienosti. Kalusteet ovat olleet kalliita mutta niiden arvo on käsityössä ja ainutlaatuisuudessa. Ne ovat ylpeyden aihe asiakkaalle ja tekijälle!
Filosofian pohjana on ihmisläheinen, tarkoituksenmukainen ja yllättävä ajattelu. Kontrasti- keittiössä vanhat käytetyt, mutta hyväkuntoiset suolasirottimet (2e Mikkelin ekotorilta) ovat hyvä esimerkki. Pyrin antamaan itsestäni myös jotain… lapsuudenkodissani oli nämä sirottimet.
Tapaamisissamme kun ehdotan jotain ratkaisua, tai mallia on hienoa huomata asiakkaani ennakkoluuloton innostus… jos ideani on hyvä! On helppoa lähteä etenemään suunnitelmassa ja valmistuksessa ja siksi mielestäni onnistun töissäni. Luovuus lähtee vapaudesta.

Kontrasti

Ehkä alitajuntani oli vuosien varrella jo asiaa miettinyt, mutta kun pohdimme keittiöratkaisuja ensimmäisen kerran, oli tavallaan helppoa hakea ideoita. Alustavat suunnitelmat oli teetetty suunnittelijalla ja niiden pohjalta pääsin puoliksi katettuun pöytään. Kiitos. Olisihan se mielenkiintoista matkustaa vaihtoehtoista todellisuutta ja katsoa mihin suuntaan olisimme edenneet ilman sitä suunnitelmaa…

Olisiko syntynyt kontrastia?

Valkoinen keittiö!! Puusepällä oli vaikea hetki, kun tämän kuuli. Puu pitää näkyä ja kehäputkiloinen puu on siihen ratkaisu. Syykuvio näkyy, kun ei maalata puuta tukkoon. Saarni on vahvaa ja kohtuuhintaista. Teollinen ruiskumaalaus tuntui vieraalta ajatukselta, joten oli opeteltava maalaamaan siveltimellä. Hidas ja vaivalloinen työtapa tuki prosessia. Kaapiston rungot tein kehärakenteella, joka alun perin syntyi ystäväni graafikko Ville Tietäväisen projektissa. On U- kehä ja Q-kehä ja O-kehä sekä tämä C- kehä. Sivuraide: On aivan sama tekeekö valmisliimalevystä vai mdf- tai lastulevystä, jos rakenteet ovat levymäisiä. En näe suurtakaan eroa ammattitaidon määrässä. Asiakkaalle voi tietysti kehua tuon olevan oikeaa puuta ja ottaa tuplahinta! Kehässä on liitokset ja ne pitävät maailman pystyssä! Karkaa käsistä… takaisin aiheeseen! Kontrasti -keittiön yläkaappien veto-ominaisuus antaa käytännöllisyyttä, ja turvaa kun ei tarvitse kiivetä niin korkealle päästäkseen takana oleviin tavaroihin käsiksi. Ehkä vielä tehdään pieni keittiöaskelma nousua varten… Heurekaa! ja malli eteisen askelmista! Ja nekin tehtiin silloin joskus…

Tuli vuosi 2018…

Kävi muuten niin, että jakkaraan mallia ei otettu eteisen askelmista vaan keittiön jugend- vivahteista! Kontrasti- keittiön haastava, valkoinen, maalattu tiskitaso on riski! Kivi oli turvallisempi ajatus, mutta kun kyselin asiasta ei se ollutkaan niin selvää. Kivi on myös huokoinen (ja hintava varsinkin työstettynä) joten jospa haetaan ratkaisua jostain väliltä. Asiakkaani mukaan ruoanlaitto ei ole jokapäiväistä ja hänen arvostuksensa teetettyjä kalusteita kohtaan johtaa huolehtivaan käyttöön… maalattu voisi toimia, jos olisi kovaa käyttöä kestäviä pintoja mukana. Siispä irtokiveä ja vahattua.

Puu elää. ELÄKÖÖN!

ARI MAASTOVAARA
Kirjoittaja on hienopuuseppä