Puumessut järjestetään 8.–10. syyskuuta 2021 Jyväskylässä

Puumessut kokoavat koko toimialan yritykset ja ammattilaiset messu- ja tapahtumakeskus Paviljonkiin 8.-10.9.2021. Yli 30 vuoden ajan puualan lipunkantajana toiminut tapahtuma keskittyy puutuoteteollisuuden uusimpaan tekniikkaan, monipuoliseen puusepänteollisuuteen ja huippunykyaikaiseen puuntyöstöteknologiaan. 

Messu- ja tapahtuma-alalla uskotaan tulevaan syksyyn koronatilanteen parantuessa ja rokotusten edetessä. Myös Jyväskylästä vahvistetaan, että Puumessujen järjestelyt ovat edenneet aikataulussa.

– Puumessujen osastomyynnissä olemme hyvässä tilanteessa ja näytteilleasettajat ovat innostuneita osallistumaan messuille pitkän tapahtumatauon jälkeen. Messut ovat kohtaamismedia ja henkilökohtaisten tapaamisten merkitys on kasvanut entisestään, koska virtuaalitapahtumat tai muut mediat eivät pysty näitä korvaamaan, toteaa Jyväskylän Messut Oy:n myyntipäällikkö Hannu Mennala.

– Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä seuraamme tietenkin tilannetta ja voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia. Koko messuala Suomessa uskoo, että syyskuussa pääsemme taas järjestämään ammattimessuja. Meillä on kuitenkin täydet edellytykset toteuttaa tapahtuma turvallisesti. Paviljonki on rakennettu suuria yleisötilaisuuksia varten ja meillä on pitkä kokemus tapahtumien järjestämisestä, Mennala jatkaa.

Puumessujen teemana tänä vuonna on Puuteollisuus & ympäristö. Puu on ympäristöystävällinen ja uusiutuva luonnontuote, jonka kestävän käytön etuja ovat energiatehokkuus, kestävyys ja ekologisuus. Puuteollisuuden myönteisestä ilmastovaikutuksesta on puhuttu pitkään, mutta puun käytöllä on myös muita ympäristön kannalta positiivisia vaikutuksia, joita halutaan tuoda messuilla laajemmin esille.

Teema tulee näkymään myös monipuolisessa ohjelmassa ja puheenvuoroissa. Puhujina messuilla nähdään mm. arvostettu tulevaisuuden tutkija Esko Valtaoja, futuristi ja moniosaaja Perttu Pölönen, Woodio Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Petro Lahtinen sekä filosofi ja tietokirjailija Maija-Riitta Ollila.


Lisätiedot:

Hannu Mennala, myyntipäällikkö, 050 591 5428, hannu.mennala@paviljonki.fi
www.puumessut.fi