Korvenranta Oy sai Päijät-Hämeen vuoden Yrittäjä 2022 -palkinnon

Päijät-Hämeen Yrittäjät palkitsi Vuoden Yrittäjä 2022 -palkinnolla Korvenranta Oy:n sisarukset Arto, Jarkko, Jyrki, Kari ja Petri Korvenrannan sekä Pirjo Haverisen 8.10.2022 Sibeliustalossa.

Yli satavuotiaan perheyrityksen vahvuus on sisarusten kesken jaettu vastuunkanto yhdistettynä mutkattomaan ja avoimeen toimintatapaan. Järvelässä vuodesta 1919 lähtien toiminut puusepäntehdas aloitti toimintansa valmistamalla ovia ja ikkunoita. Pitkän historiansa aikana yritys on muun muassa valmistanut kaksi puista linja-autonkoria, toimittanut puutavaran Linnanmäen vuoristorataan ja tehnyt julkitilojen kalusteita esimerkiksi Kantaravintoloille ja Cumulus-hotelliketjulle.

Nykyisin Korvenranta Oy toimii alihankkijana useille toimialoille. Yritys keskittyy kolmeen osaamisen alueeseen: Kalustekomponenttien sopimusvalmistus, projektikalusteet ja levyjen CNC-työstö. Korvenrannan tunnettuun laatuun kuuluu myös olennaisesti työntekijöiden arvostaminen ja yhteisöllisyyden vaaliminen yrityksessä. Yritys työllistää 25 asiansa osaavaa ammattilaista.

Valintaraati nosti esille historiallisen perheyrityksen, jossa yrittämisen ydinperusta – perhe, osaaminen ja laatu – on pysynyt muuttumattomana jo vuosisadan. Sisukkuudesta syntynyt sukupolvien yli kantava osaaminen ja yrittäjähenki ovat tuottaneet työtä ja elinvoimaa ympäristöönsä vuosikymmenestä toiseen.

Maakunnallinen Vuoden Yrittäjä -palkinto annetaan vuosittain menestyksekkäälle päijäthämäläiselle yrittäjävetoiselle yritykselle. Yrityksen valitsee Päijät-Hämeen Yrittäjien hallitus.

Lisätietoja:

Jarkko Korvenranta, yrittäjä, Korvenranta Oy, puh. 040 558 8097
Juha Tähkänen puheenjohtaja, Päijät-Hämeen Yrittäjät, puh. 0400 938151
Heta Vihervirta-Vuontelo, toimitusjohtaja, Päijät-Hämeen Yrittäjät, puh. 0400 854 995