Pukkeja vanerista – Pro Puu -galleriassa 8.-30.7.2020

Varasin galleria tilan jotta voisin hetken olla irti arkisesta tekemisestä. Yrittäjänä toimimisessa tärkeintä on aina asiakkaiden palveleminen ja aikaa omien ideoiden toteuttamiseen jää vähän. Yrittäminen pakottaa myös kaikessa tekemisessä huomiomaan kaupalliset näkökulmat. On hiottava laatua ja hintaa. Yritettävä löytää kuluttajaa miellyttävä muotoilu ja materiaalit ym.

Vastapainoksi halusin tehdä jotain nikkaroinnin hengessä. Tämä toteutui niin että töissä leikkasin kappaleet irti vanerista vesileikkurilla, mutta vein ne aina kotiini ja hion, maalasin ja kasasin niitä terassilla tai sateen sattuessa olohuoneessa. Tarkkailin eri versiota asettelemalla niitä kotiini. Nikkarointi on minusta kivaa ja tahtoisin sen säilyvän ja löytävän paikkansa jokaisen ihmisen arjessa. Jatkossa varmasti suunnittelen enemmänkin nikkaroijille sopivia tuotteita. Eli tämän näyttelyn avulla löysin uuden kiinnostavan alueen joskus raskaaltakin tuntuvan yrittämisen rinnalle.

Näyttelyn tarkoitus on ollut kehittää vanerilevystä valmistettavia pukkeja jotka nikkaritaitoinen henkilö voi itse tehdä. Tarvitaan vain pora, kuviosaha ja hiomapaperia. Pukkeja on kaksi eri mallia: Pakkipukki jossa voi säilyttää työkaluja tai askartelutarvikkeita. Ja pöytäpukki voidaan asentaa sekä pienen pyöreän pöydän jalustaksi että pitkän suorakaiteen muotoisen kannen jalustaksi.


Hienopuuseppä Heikki Saastamoinen

s.1962. Heinolassa
Puusepänalan yrittäjä vuodesta 1991

Hienopuuseppä Heikki Saastamoinen syntyi Heinolassa, vilkkaassa metsäteollisuuskaupungissa, jossa tukit uivat tehtaille. Hän viehättyi varhain vanerista raaka-aineena, johtuen sen monipuolisista ominaisuuksista. Uransa alusta 1980-luvulta lähtien hän on työskennellyt maineikkaiden suunnittelijoiden kanssa yhdistäen suunnittelun ja laadukkaat tuotantomenetelmät.


Näyttelyaika: 8.-30.7.2020
Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-14
@Pro Puu-galleria, Satamakatu 2 A, Lahti

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Pro Puu – keskus / Galleria – Myymälä – Liitosten Arkki
Satamakatu 2 A / 15140 Lahti
puh. 050 321 2667 / galleria@propuu.fi
www.propuu.fi

Pro Puu -keskus on avoinna
ma-pe 10-17, la 10-14
Tervetuloa!