Kiilto ja Woodly aikovat tuoda markkinoille uudenlaiset puupohjaiset pakkaukset kuluttajatuotteille

Puuviesti - Kattava tietopaketti alan ammattilaisille

Kemianteollisuuden tuotteita valmistava Kiilto ja uudenlaisen puuselluloosaan perustuvan muovin kehittänyt suomalainen Woodly lähtevät yhdessä kehittämään Woodly-pakkauksia Kiillon valmistamille kodinpuhdistusaineille. Tavoite on lanseerata ensimmäiset uudenlaiset pakkaukset vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kiilto on asettanut tavoitteekseen olla alansa ympäristöjohtaja ja ekologiset tuotepakkaukset ovat yksi konkreettinen teko, jolla tavoitteeseen päästään. Woodly puolestaan pyrkii vähentämään uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja hiilidioksidipäästöjä tarjoamalla ekologisemman vaihtoehdon tavanomaiselle fossiiliperäiselle muoville.
Kiilto on suomalaisten tuntema ja arvostama brändi, jolla on selkeät ympäristövastuullisuuden tavoitteet. Meidän tehtävämme Woodlyssa on auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa pakkausten osalta. Yhteistyön julkistaminen on tärkeä merkkipaalu matkalla kohti ekologisempaa tulevaisuutta, kertoo Woodly:n toimitusjohtaja Jaakko Kaminen.

Kiillon tavoitteena on, että 70 prosenttia pakkauksista on kierrätysmateriaaleista tai uusiutuvista materiaaleista valmistettuja tai uudelleen käytettäviä vuoteen 2025 mennessä. Woodlyn päämateriaalina käyttämä selluloosa on peräisin vastuullisesti hoidetuista ja FSC-sertifioidusta metsistä. Puupohjaista muovia voidaan käyttää useisiin eri pakkaussovelluksiin ja valmistaa samoilla menetelmillä kuin tavanomaista fossiiliperäistä muovia. Käytön jälkeen Woodly-pakkaukset voidaan lajitella muovinkeräykseen.
Meille on tärkeää tehdä ympäristöarvomme näkyväksi konkreettisin teoin. Monen muun yrityksen tavoin olemme jo julkistaneet tavoitteemme tuotepakkausten ekologisuuden osalta. Markkinoilla ei kuitenkaan ole vielä meille sopivia, fossiilittomia, ratkaisuja tarjolla, joten lähdemme kehittämään niitä yhdessä Woodlyn kanssa, sanoo Oili Kallatsa, Kiillon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja.

Uudenlaisten pakkausten kehitystyö on käynnissä.