Ydin

Mielenkiintoista on elämässä yllättyä omista motiiveistaan. Elämän tai asioiden sipulin kerrosten tutkiminen vie välillä kummallisille poluille. Niin pitkään, kun pystyy tiedostamatta etenemään ja ympäristö hyväksyy minut on aika onnellista toimia. Välillä tuntuu, että sellainen ilmapiiri tarvitsee kohtuuttoman määrän hyvää tuuria ja ajoitusta. Silloin pystyy herkästi ottamaan sisältä tulevat signaalit vastaan ja etenemään sujuvasti. Vaikka olenkin aina kannattanut asioiden analyysiä, niin vanhemmiten tuntuu, että selkäydin kertoo meille kaiken oleellisen. Maailma on täynnä viisaita jotka antavat diagnooseja, selityksiä, tavoillemme toimia, vaikka kysymyksessä onkin persoona ja persoonallisuus, joka poikkeaa keskiverrosta, jonka taas on määrittänyt analyytikko laskemalla kaikkien ihmisten tuloksen ja jakanut sen heidän määrällään.

Ja miksi ihminen on taipuvainen uskomaan enemmistön mielipidettä? Poikkeushan on kuin oksa ”ammattilaisen” puuaineksessa. Se aiheuttaa reaktion valmistusvaiheessa, se vie ajatukset rutiininomaisesta prosessista yksilöityyn kappaleeseen. Se vie aikaa. Se oksa muuttuu rahaksi, joka otetaan joko sepältä, tai asiakkaalta. Se oksa saattaa muuttua muistoksi prosessista. Se oksa voi olla kuopuksen suosikkikohta koko esineessä. Se oksa voi rikkoa esineen. Se oksa voi aiheuttaa uraauurtavan keskustelun tekemisen ytimestä. Se oksa saattaa avata silmät. Se oksa voidaan pilata huonolla ammattitaidolla. Se oksa antaa linjauksen. Oksa on raja. Aikanaan Heinolan hienopuuseppäkoulussa Kososen kanssa tuumailtiin asiaa. Olin laittanut (vai olikohan se vahingossa jäänyt?) pikkupöydän kanteen nätin kokonaisen lehtikuusen oksan. Reunoiltaan tumma, selkeästi näkyvä ja herätti kysymyksen: ”Että laitoit sitten yhden oksan oksattomaan kanteen?”. Silloin vielä nopeaälyisenä intohimoisena idealistina vastasin Kososelle:”Aivan oikein. Laitoin. Näytti tylsältä ilman sitä.” Hiljaa oli vastaväittäjäni, mutta katseesta tulkitsin hyväksynnän. Kosonen ymmärsi avarasti poikkeuksia ja seurasi taustalta, jos joku oli jotain mieltä. Loppupeleissä hänenkään mielipiteensä ei jäänyt epäselväksi.

Kommunikaatio ja tiedon avoin levittäminen pitää kulttuurin kunnossa. On paljon eri tapoja ilmaista asioita, jos aikoo saada kaiken irti siitä mitä sinulle on tarjolla sivulauseissa ja muissa oleellista tärkeämmissä kohdissa. Avoimuus, ystävällisyys, empatia, huumorintaju, luotettavuus. Väittäisin välittämisen ympäristöstään olevan tärkein. Vallanhimo on välittämisen vääristäjä. ja tässä kohtaa palataan alkuun, ytimeen. Mikä vie meitä eteenpäin? Tai paremminkin. Mikä pitää meidät omalla tiellämme?

Ja miksi eteenpäin pitää olla enemmän? No sehän onkin sitten jo toinen juttu… HYVÄÄ JOULUA!

Puu elää. ELÄKÖÖN!

Ari Maastovaara - Hienopuuseppä

Ari Maastovaara
hienopuuseppä