Metsäsektorin suhdannehuippu ohitettu – hakkuumäärät pienenevät

Tiedote 07.06.2019
Luonnonvarakeskus

Maailmantalouden kasvun hidastuminen ja epävarmuuden lisääntyminen vaimentavat metsäteollisuustuotteiden kysyntää. Tuotantomäärät eivät kuitenkaan tänä vuonna paljoa vähene. Teollisuuspuun hakkuumäärät ja tukkipuiden kantohinnat alenevat viime vuodesta, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteesta.

Merkittävimmät epävarmuustekijät metsäteollisuustuotteiden markkinoilla liittyvät kevään aikana lisääntyneisiin kauppapoliittisiin jännitteisiin, sekavaan brexit-tilanteeseen ja velkaongelmiin. On myös mahdollista, että maailmantalouden ja -kaupan kasvun hidastuminen on odotettua nopeampaa.

Sahatavaran vientihinnat laskevat

Sahatavaran vienti Kiinaan on edelleen vähentynyt alkuvuodesta, kun taas vientimäärät Pohjois-Afrikkaan ja Saksaan ovat kasvaneet. Keski-Euroopassa markkinoille on tullut runsaasti myrsky- ja hyönteistuhopuuta, mikä on laskenut alueella sahatavaran keskimääräisiä markkinahintoja. Kotimaassa sahatavaran kulutus pysyy viime vuoden tasolla.

Suomen sahatavaran tuotannon arvioidaan tänä vuonna hieman vähenevän 11,6 miljoonaan kuutiometriin. Sahatavaran keskimääräisen vientihinnan ennakoidaan laskevan neljä prosenttia viime vuoden suhdannehuipusta.

Koivuvanerin markkinatilanne Euroopassa on kiristynyt, kun taas havuvanerin markkinatilanne on säilynyt vakaana rakentamisen kasvun jatkuessa, vaikkakin hidastuen. Suomalaisen vanerin tuotanto- ja vientimäärät pysyvät lähes viime vuoden tasolla, mutta viennin keskihinta nousee hieman.

Sellun vienti kasvaa edelleen, mutta vientihinta alenee

Suomen sellun viennin keskimääräinen yksikköhinta jää tänä vuonna viimevuotista alhaisemmaksi markkinatilanteen heikennyttyä. Sellun hinta säilyy kuitenkin edelleen korkeana. Sellun vienti Suomesta kasvaa edelleen, tuotantomäärä säilyy viime vuoden tasolla ja kapasiteetin käyttöaste pysyy korkeana.

Paperiteollisuuden näkymiä leimaa kysynnän väheneminen päämarkkina-alueilla Euroopassa. Alkuvuoden hintataso on kuitenkin ollut suhteellisen hyvä, ja paperin keskimääräinen vientihinta nousee tänä vuonna hieman viime vuodesta. Tuotanto- ja vientimäärät jäävät viimevuotista pienemmiksi, vaikka sellun korkea hinta tuokin suomalaiselle paperiteollisuudelle edelleen kilpailuetua.

Kartongin markkinatilanteen heikkenemisestä huolimatta Suomen tuotanto- ja vientimäärät sekä viennin keskimääräinen yksikköhinta kasvavat edelleen tänä vuonna, mutta kasvuprosentit ovat viimevuotista selvästi pienempiä.

Teollisuuspuun hakkuut vähenevät, tukkien kantohinnat laskevat

Toteutuneiden kapasiteettilisäysten myötä metsäteollisuustuotteiden tuotantomäärät ja puun käyttö Suomessa ovat toistaiseksi vakaantuneet. Puuvarastojen purkamisten ja raakapuun kasvavan tuonnin myötä teollisuuspuun hakkuut vähenevät tänä vuonna viisi prosenttia 65 miljoonaan kuutiometriin.

Sahatavaran heikkenevät vientihinnat heijastuvat havutukkien kantohintoihin, joiden ennustetaan alenevan 6–7 prosenttia. Paperin tuotannon alamäestä huolimatta sellun ja kartongin vientimäärien kasvu vahvistaa kuitupuiden kantohintoja 1–2 prosenttia. Metsähakkeen käytön ja sen keskimääräisen laitoshinnan ennakoidaan nousevan hieman tänä vuonna.

Metsäsektorin vuoden 2020 näkymiä arvioidaan lokakuussa ilmestyvässä Metsäsektorin suhdannekatsauksessa.


Kuvat:

Metsäsektorin keskeiset ennustemuuttujat 2017–2019e.
Yksityismetsien keskimääräiset nimelliset kantohinnat 2017–2019e.

Metsäsektorin suhdannetiedote 2019 (pdf)

– Talouskehitys
– Puutuoteteollisuus
– Massa- ja paperiteollisuus
– Raakapuumarkkinat
– Bioenergiamarkkinat


Lisätietoja:

YTT, erikoistutkija Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, etunimi.sukunimi@luke.fi
MMM, tutkija Antti Mutanen, puh. 029 532 3070, etunimi.sukunimi@luke.fi

Opiskelijat vas. oikealle Aleksi Saari, Jukka-Pekka Lailukoski, Eemil Rahikainen, Mikael Tammela ja Mauno Nokkala

Opiskelijat vas. oikealle Aleksi Saari, Jukka-Pekka Lailukoski, Eemil Rahikainen, Mikael Tammela ja Mauno Nokkala

Puusepän koulutukseen hakeutuvat nykyajan kädentaitajat ja moniosaajat

Käsillä tekemisen halu ja oman yrityksen perustamisen mahdollisuus tuo opiskelijoita Puuartesaani koulutukseen.
– Hakeuduimme puualan kouluun mielenkiinnosta käsitöihin ja halusta luoda omilla käsillä, kertovat Mauno Nokkala, Aleksi Saari ja Mikael Tammela IKATAn puuartesaani linjalta. Metallipuolen koulussa syntyi ajatus yrityksen perustamisesta ja ajatuksen kypsyessä metalliopintojen aikana kaverukset alkoivat pohtimaan, mitä muuta he voisivat metallin lisäksi tehdä.
– Olimme kuulleet hyvää viereisestä puuosastosta, sekä sen opettajista ja halusimme laajentaa osaamistamme sekä säilyttää mahdollisuuden käyttää koulun resursseja yrityksen perustamisen apuna, nuoret miehet selventävät.
Oli onni, että he pystyivät jatkamaan koulussa opiskelua, koska halu tehdä, oppia ja luoda uutta materiaalista riippumatta, oli mahdollista molempien osastojen osaavien opettajien kanssa. Lisäksi koulun yleinen luova ilmapiiri kannusti tähän.

Eemil Rahikaisen toi puusepänkoulutukseen se, että hän halusi haastaa itsensä. Lisäksi hänellä tykkää tehdä käsillään.
– On palkitsevaa nähdä oman käden jälki. Ala myös tukee aiempaa rakennusalan taustaani ja toiveena olisikin näiden kahden yhdistäminen tulevaisuudessa, Eemil Rahikainen suunnittelee. Opiskeluni aikana hän on oppinut luottamaan enemmän itseensä ja taitoihinsa.

Jukka-Pekka Lailukoskella ei ollut vaihtoehtoja ammatinvalintaan, sillä puu kiinnosti eniten.
– Tällä alalla on kohtuu rajattomat mahdollisuudet toteuttaa itseään. Mielikuvituksen avulla voi luoda vahvoja maailmoita, Lailukoski maalailee.
– On hyvin rakentavaa tuoda toteen jotain oma visioilla. Lisäksi semmoinen seikka palkitsee, että tuotteen saa valmistaa, ellei jopa suunnitella ja ideoida itse, hän jatkaa. Siinä saa tavallaan muovata mielikuvat todeksi. Jukka-Pekka Lailukosken mielestä tekijä antaa aina jotakin itsestään luovuttaessaan tekemänsä esineen eteenpäin.
– Se on myös nöyryyttä opettava kokemus, jolloin omat kyvyt tulevat testiin aina kun saat maaliin jonkin projektin ja sen -aikuisten oikeasti- pitää täyttää sekä asiakkaan että omat kriteerit, hän painottaa. IKATAssa omalla työhuoneella opiskelija vastaa itse asioistaan ja saa valita pääsääntöisesti työaikansa itse.
– Töissä voi käydä vaikka keskellä yötä ja työtä voi tehdä pääsääntöisesti myös yksin.

Miksi puusepäksi?

Laskevan auringon alalle opiskelemaan tulleilta tulevilta puusepiltä/puuseppäartesaaneilta ei sanat lopu, kun heiltä kysyy miksi puusepäksi?

-Voi tehdä käsityönä montaa asiaa. Voit päättää millä mallilla menet. Markkinayleisön kasvaessa sosiaalisessa mediassa kohderyhmän tavoittaa periaatteessa maailmanlaajuisesti, he sanovat.

Puusta puhuessaan miehet heittäytyvät runollisiksi:
”Puun kanssa työskentely on parhaimmillaan, kun löytää hienon puunpalasen, josta höylätessä tai hioessa löytyy upeaa kuviota tai loistavaa loimua. Ihmetys on tietysti katsojan silmässä, mutta kiinnostus puuta kohtaan tälle alalle on nimenomaan ajanutkin. Ajatus siitä, että ne helmet, jotka puun sisältä löytyvät ja joista olet loihtinut esineitä, vaikka kulhoja, tai pöydänkansia, kaappeja jäävät ilahduttamaan myös tulevaisuudessa. Hyvin tehty ja suunniteltu tuote kestää ajan hammasta ja jää parhaimmillaan ilahduttamaan muita, tekijänsä jo vaivuttua unohduksiin. Puu materiaalina on luonnostaan silmälle miellyttävää, lämpimän tuntuista, luonnonläheistä. Puun muovaaminen on usein vaativaa mutta todella palkitsevaa. Se on myös ekologista. Materiaalia on runsaasti, sillä esineitä voi tehdä esimerkiksi paikallisesta puusta, vaikka pihapuista, joilla on oikea historia.”
– Ja, jos ei homma onnistu, voi työnsä työntää vannesahasta läpi ja polttaa takassa, sillä puusepän on hankala syödä susiaan, he nauravat lopuksi.

Kuva ja teksti: IKATA.

Oli vuosi 2017…

Mainio asiakkaani soitti. Nyt se putkiremontti vihdoin on päätetty tehdä. Puhuttiin aikanaan jo HEILURIN ja KIEPIN
valmistuessa, että keittiö uusitaan, kun iso remontti saapuu. Tähän asiakkaaseen voi luottaa ja hän otti yhteyttä. Yhteistyömme on sujunut aina hienosti. Kalusteet ovat olleet kalliita mutta niiden arvo on käsityössä ja ainutlaatuisuudessa. Ne ovat ylpeyden aihe asiakkaalle ja tekijälle!

Filosofian pohjana on ihmisläheinen, tarkoituksenmukainen ja yllättävä ajattelu. KONTRASTI- keittiössä vanhat käytetyt, mutta hyväkuntoiset suolasirottimet (2e Mikkelin ekotorilta) ovat hyvä esimerkki. Pyrin antamaan itsestäni myös jotain… lapsuudenkodissani oli nämä sirottimet.

Tapaamisissamme kun ehdotan jotain ratkaisua, tai mallia on hienoa huomata asiakkaani ennakkoluuloton innostus… jos ideani on hyvä! On helppoa lähteä etenemään suunnitelmassa ja valmistuksessa ja siksi mielestäni onnistun töissäni. Luovuus lähtee vapaudesta.

KONTRASTI

Ehkä alitajuntani oli vuosien varrella jo asiaa miettinyt, mutta kun pohdimme keittiöratkaisuja ensimmäisen kerran, oli tavallaan helppoa hakea ideoita. Alustavat suunnitelmat oli teetetty suunnittelijalla ja niiden pohjalta pääsin puoliksi katettuun pöytään. Kiitos. Olisihan se mielenkiintoista matkustaa vaihtoehtoista todellisuutta ja katsoa mihin suuntaan olisimme edenneet ilman sitä suunnitelmaa…

Olisiko syntynyt KONTRASTIA?

Valkoinen keittiö!! Puusepällä oli vaikea hetki, kun tämän kuuli. Puu pitää näkyä ja kehäputkiloinen puu on siihen ratkaisu. Syykuvio näkyy, kun ei maalata puuta tukkoon. Saarni on vahvaa ja kohtuuhintaista. Teollinen ruiskumaalaus tuntui vieraalta ajatukselta, joten oli opeteltava maalaamaan siveltimellä. Hidas ja vaivalloinen työtapa tuki prosessia. Kaapiston rungot tein kehärakenteella, joka alun perin syntyi ystäväni graafikko Ville Tietäväisen projektissa. On U- kehä ja Q-kehä ja O-kehä sekä tämä C- kehä. Sivuraide: On aivan sama tekeekö valmisliimalevystä vai mdf- tai lastulevystä, jos rakenteet ovat levymäisiä. En näe suurtakaan eroa ammattitaidon määrässä. Asiakkaalle voi tietysti kehua tuon olevan oikeaa puuta ja ottaa tuplahinta! Kehässä on liitokset ja ne pitävät maailman pystyssä! Karkaa käsistä… takaisin aiheeseen! KONTRASTI- keittiön yläkaappien veto- ominaisuus antaa käytännöllisyyttä, ja turvaa kun ei tarvitse kiivetä niin korkealle päästäkseen takana oleviin tavaroihin käsiksi. Ehkä vielä tehdään pieni keittiöaskelma nousua varten… Heurekaa! ja malli eteisen askelmista! Ja nekin tehtiin silloin joskus…

Tuli vuosi 2018…

Kävi muuten niin, että jakkaraan mallia ei otettu eteisen askelmista vaan keittiön jugend- vivahteista!

KONTRASTI- keittiön haastava, valkoinen, maalattu tiskitaso on riski! Kivi oli turvallisempi ajatus, mutta kun kyselin asiasta ei se ollutkaan niin selvää. Kivi on myös huokoinen (ja hintava varsinkin työstettynä) joten jospa haetaan ratkaisua jostain väliltä. Asiakkaani mukaan ruoanlaitto ei ole jokapäiväistä ja hänen arvostuksensa teetettyjä kalusteita kohtaan johtaa huolehtivaan käyttöön… maalattu voisi toimia, jos olisi kovaa käyttöä kestäviä pintoja mukana. Siispä irtokiveä ja vahattua

Ari Maastovaara - Hienopuuseppä

Puu elää. ELÄKÖÖN!

hienopuuseppä Ari Maastovaara

Myyntihousut hukassa

Suomalaiset ovat insinöörikansa, joka tekee maailman parhaita tuotteita, mutta ei osaa myydä niitä ulos omasta maastaan.
Vika ei ole tuotteissa tai markkinointipuolen yrityksen puutteessa. Mielestäni vienti sakkaa siksi, että olemme epäonnistuneet liittämään tuotteemme elämäntyyleihin.

Ruotsalaisilla tuntuu olevan tämä taito hyppysissään. Näyttelijä Ville Virtanen totesi tv-haastattelussa, että hän perheineen ovat ainoat käyttäjät tukholmalaisen taloyhtiönsä saunassa. Ruotsalaiset eivät Virtasen mukaan vielä oikein ”tajua” saunaa. Muutos ymmärryksessä on kuitenkin kuulemma alkanut. Virtanen vitsaili, että kuluu 10 vuotta niin ruotsalaiset ovat valloittaneet saunalla maailman ja liittäneet sen sujuvasti vaikka ”lagom” -elämäntyyliin.
Okei, mielenkiintoinen ajatus! Mutta mikä on se suomalainen elämäntyyli, johon ei-suomalaiset janoaisivat kuulua?
Ihmisellä on vahva taipumus kuulua johonkin yhteisöön ja tätä ilmaistaan nykyään paljon kulutusvalinnoilla, joilla haetaan tietyn yhteisön hyväksyntää. Stailaamme omaa elämäämme tietynlaiseksi, jotta sopisimme muottiin.
Tätä sopivaa elämäntyyliä meidän ei tarvitse keksiä tyhjästä, se on ollut suomalaisten ympärillä jo vuosisatoja. Kaikkien sampojen sampo, hillotolppien isä ja äiti ja jättihanhen hautoma kultamuna. En tarkoita nyt Sotkamon alla mahdollisesti lymyäviä hopeasuonia vaan jotain meille aivan arkista. Niin tavallista, että meiltä on jäänyt suurelta osin hyödyntämättä sen merkitys muille maailman kansoille.

Puhun tietysti metsästä. Siellä marjastamisesta, sienestämisestä, aamukasteella lenkkeilystä, järvissä uimisesta. Mökkeilystä ja grillaamisesta. Makeista mansikoista. Juuri niistä asioista mihin olemme itse niin tottuneet, että emme oikein käsitä, kuinka uniikkeja rauhalliset metsäkokemukset puhtaassa luonnossa ovat ylikansoitetulla pallollamme.
Esimerkiksi tällaisesta sokeutumisesta käy oma työmatkapyöräilyreittini. Se kulkee pitkin Päijänteen jumalaisen kauniita rantoja, ohittaa matonpesupaikan ja melontakeskuksen. Työmatkani varrella voin uida, sienestää, marjastaa ja kalastaa melkein missä tahansa kohdassa 13 kilometrin matkaa. Liikennettä on vain nimeksi ja talvella väylät pidetään puhtaina lumesta. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kuka tahansa Aasian suurkaupungista repäisty ihminen haukkoisi henkeään kaiken sen puhtaan luonnon ja hiljaisuuden keskellä ja maksaisi maltaita kokeakseen saman elämyksen. Mutta minun mielestäni matkalla on liikaa sorateitä ja aivan liikaa hyttysiä. Uimavesikin jo jäähtymään päin…

Metsäkokemuksen myymisen on ymmärtänyt ytimiä myöten kittiläläinen yritys Halipuu. Se myy aasialaisille mahdollisuutta adoptoida lappilainen puu viideksi vuodeksi hintaan 350,00 dollaria. Halipuu on malliesimerkki onnistuneesta kohderyhmän löytämisestä suomalaisen puhtaan luonnon brändille. Kuvitelkaa vaikka ahdasta metromatkaa joka päivä läpi saasteisen kaupungin. Vierustoveri hengittää niskaan ja happi meinaa loppua. Ajatus omasta puusta raikkaassa havumetsässä mystisessä Suomessa ei tässä kontekstissa enää olekaan pöllömpi unelmoinnin kohde, johon voi sijoittaa hieman rahaakin.

Olemme maailman rehellisin kansa, teemme teknisesti maailman parhaita tuotteita, omaamme käsittämättömän puhtaan luonnon, joka on eksoottista planeettamme muille asukkaille. Kun vielä opimme katsomaan omaa ympäristöämme ulkopuolisin silmin ja pukemaan sen tarinaksi, meillä on käsissä menestysresepti.

 

Tuukka Virkkilä - Makuuhuoneen ammattilainen

Tuukka Virkkilä
Puuseppä

Kaarna

Asiakas on aina oikeassa. Tuo lause liittyy asiakaspalveluun vaan ei ammattitaidon määrään. Mielestäni asiakas pitää kouluttaa ymmärtämään tekijän kulttuuria. Paras asiakas on vaativa ja tiedostava, siis ammattitaidon kannalta. Lyhyellä tähtäimellä paras asiakas on kaikkeen tyytyväinen, ei reklamoi vaan tulee virheiden kanssa toimeen. Maksaa laskunsa ja kehuu kavereilleen ostostaan. Asiakkaan olemuksella ei silloin ole väliä, jos tekijä on vastuullinen ja juurtunut työhönsä. Yleensä tähän tarvitaan kollegoiden kokoontumisajoja, joissa ideologioita ja työn olemusta pohditaan. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen. Tekijä tarvitsee asiakkaansa. Yleensä asiakas voi valita tekijänsä. Tekijälle parasta on muuttua korvaamattomaksi ja siihen ei päästä pelkällä ammattitaidolla. Vaikka aika kriittisesti suhtaudunkin yleiseen laatutasoon niin aina löytyy parempaa laatua kuin mitä itse tehdään, joten sidos syntyy ihmisten kohtaamisessa. Kahta samanlaista luonneyhdistelmää ei ole. Siinä on mahdollisuus liittää kaarna ainekseen.
Yrittäjänä nostamme todennäköisyyksiä olemalla persoonia, olemalla näkyvissä, olemalla taitavia, olemalla hyvätapaisia… ja niin päästiin aiheeseen.

Mitä löytyy kaarnan alta? Sieltä pitäisi löytyä sitä mitä on luvattu, sitä mitä on annettu olettaa sen olevan, eettisesti oikein valmistettua, hyvyyttä. Aikoinaan sahautin lehtikuusirunkoja laatupuussa ja niin oli mato poikineen piilossa kaarnan alla. Ei niitä aines kiinnostanut, pehmeä pintapuu vain. Ei käynyt kuinkaan, vaikka luonto ei kertonutkaan kaikkea. Nykyään läpinäkyvyys on tärkeää. Itse olen vuosikymmenet pyrkinyt avoimeen, yksinkertaiseen yrittäjyyteen, jossa vastuuta ei siirrellä. Luulen, että asiakaskin kokee olevansa turvassa ja siksi olen saanut muutamia timanttiasiakkaita, joiden kanssa toimiminen on parasta. Luottamusta molempiin suuntiin. Niin… se hyvätapaisuus. Perusasioita. Kasvatusta vai sääntöjä? Woodstock vai Orwell? Vallanhimo muuttaa ihmisen. Empatia katoaa. Lopputuloksesta tulee matkaa tärkeämpi. Tuntemattoman tiet ovat tuntemattomat, jopa itse ohjaajalle… ovatko? Olisiko ihmiskunta joskus valmis kehittymään ilman vallan linnakkeita?

Palataan paikallisuuteen ja maksetaan puuesineistämme kunnon hinta ja saamme kulttuurin, takuun ja ihmisen. Unohtakaamme halpatuonnin vääristämät hinnat ja vaihtakaamme automme uuteen harvemmin. Aioin kirjoittaa, että nykyään kun tuo näkyvä pinta on niin tärkeää ja sisältö unohtuu, mutta luulen, että se aika alkaa olla ohi. Maailma hukkuu paskaan ja ihmiset tuntevat sen luissaan, mutta eivät vielä osaa suhtautua siihen. Kipu kasvaa sisimmässä ja pian paatuneinkin muovipussipersoona vaihtaa kestokassiin. Talojen rakenteista muovi kielletään ja ihmiset voivat paremmin. Työ saa taas merkityksen…ja kaarnasta tulee kaunis.

 

Ari Maastovaara - Hienopuuseppä

Puu elää. ELÄKÖÖN!

hienopuuseppä Ari Maastovaara